Suomen otolaryngologiyhdistys ry

Petri Koivunen valittiin vuoden 2016 Korva-, nenä- ja kurkkutautilääkäriksi

Perusteluissa mainittiin että Petri Koivunen  on aktiivinen korva-, nenä- ja kurkkutautilääkäri, joka on tunnettu korkeatasoisesta operatiivisesta osaamisestaan ja tinkimättömästä työmoraalistaan, joka ajoin lähentelee liiallisuutta, ellei riippuvuutta. Petri on myös tieteellisesti meritoitunut ja innovatiivinen ja hän on omalla vahvalla panoksellaan ollut organisoimassa kansallisia tutkimusprojekteja ja vienyt Suomalaisia keskuksia mukaan kansainvälisiin projekteihin. Petrillä on laaja kollegaverkosto ympäri maailman ja lukuisia luottamustehtäviä, joista tietenkin tärkeinpänä ORL-yhdistyksen hallituksen puheenjohtajuus kaudella 2011-2012. Siinäkin tehtävässä hän ehti osoittaa poikkeuksellista innovatiivisuutta, rohkeutta, ahkeruutta ja määrätietoisuutta. Muun muassa näillä perusteilla ehdotamme dosentti Petri Koivusta, tuota Oulun Jason Bournea vuoden 2016 korva-, nenä- ja kurkkutautilääkäriksi.

facebook